Otinpa sitten oluen ja sen päälle vielä yhden paukun. Hehee, auttaa temestaa paremmin.
Pitäisiköhän ruveta alkkikseks, ryyppäis vaan välittämättä mistään.

Ei, sitä en tee. Oma äitini on alkoholisti, tosin jo raittiina ollut useamman vuoden.
Mutta muistan lapsuuteni ja miten hirveää se oli kun äiti oli aina vapaalla ollessaan päissään. Työnsä se hoiti ja hyvin hoitikin, mut alkoholista se ei pystynyt luopumaan.
Sitten se vasta aloitti oikeen kunnolla juomaan, kun se joutui sairas eläkkeelle viiskymppisenä. Mä olin sillon yläaste-ikänen.
Vasta tyttöni syntymän jälkeen saatiin laitettua äiti niin kovan eteen, että sen oli pakko lopettaa ja suostua hakemaan apua.
Ja tässä näiden viiden vuoden aikana olen uutta luottamusta kasvattanut äitiini. Mutta
koskaan en voi unohtaa.

Äitinä mulle oikeastaan lapsuudessa oli isäni äiti, minun rakas mummuni. Hänen luonaan asuin maalla kaikki kesät ja paljon olin talvisinkin hänen kaupunkiasunnollaan.
Mummu kuoli kaksi vuotta sitten, sen jälkeen ei elämäni ole ollut entisellään. Romahdin kun mummu kuoli, hautajaisissa itkin lähes hysteerisesti. Sentään kouluni sain suoritettua loppuun ja sitten tuli täydellinen romahdus ja masennus.
Yhä kaipaan mummua päivittäin, koskaan en ole tuntenut ketään muuta niin hyvää ja sydämellistä ihmistä.
Siitä jäi hyvä muisto, kun mummu odotti minun tuloni opiskelukaupungista ennen kuin kuoli, olin kahden hänen kanssaan. Hoitohenkilökunta oli ihmeissään että mummu aamuun asti selvisi ja vielä päivän puolellekkin, mutta isä oli yön ja aamun aikana vähän väliä mummua pyytänyt odottamaan siihen asti kunnes minä kerkeän tulemaan. Ja mummu odotti minua, isä ja veljensä vaimoineen lähtivät hetkeksi huilaamaan, olivathan valvoneet siellä koko yön ja aamun minun tulooni saakka. Jäin mummun kanssa kahden, kerroin kauniista kevät päivästä joka ulkona oli ja ryhdyin laulamaan. Mieleeni ei tullut kuin rippileirin lauluja ja niitä lauleskelin. Olin laulamassa Kirkossa-laulua kohdassa "minä tahtoisin isä jo kotiin, isä minua väsyttää", kun mummun hengitys pysähtyi. Lopetin laulamisen ja hetken kuluttua sydän löi viimeisen lyöntinsä  ja mummu oli mennyt.

Voi kun minä ikävöin häntä niin <3

Isä ja mummu ovat olleet elämäni perustus ja nyt tietenkin rakas tyttöni, enkä voi kieltää mieheni tärkeyttä.
Kun muistaisin pitää heistä kiinni niin, etten päästäisi enää koskaan elämänlankaa otteestani.

Räpiköiden yritän pysyä pinnalla ja elämässä kiinni, mutta raskasta se on.