Olipa taas eilinen päivä... Huhhuh!

Illalla tuli vipinää kinttuihin ja tykytyksiä sydämeen.
Poika meni näppärästi lääkitsemään yskäänsä ja tempaisi lähes pullollisen omaa
yskänlääkettään. Käsittämätöntä miten sai korkin auki ja yleensä koko yskänlääkkeen käsiinsä?

Tyttö tuli juosten keittiöstä ja huusi "Tulkaa pian, poika joi yskänlääkettä!"
Pikapikaa mies soitti myrkytyskeskukseen (onneksi olen tallettanut numeron kännyyni), samalla kaivoin esiin lääkehiili paketin (onneksi olen älynnyt hankkia). Paketissa oli kolmekymmentä kapselia, ohjeeksi annettiin antaa välittömästi kaikki, eikä edes riittäsi kun olisi pitänyt antaa yhdeksänkymmentä(!) ja soittaa ambulanssi. Ambun tulossa kesti tuskastuttavat kymmenen minuuttia, onneksi poika otti hyvin lääkehiili mössön, sotkin siis veteen kapseleitten sisällön.

Ambu tuli vihdoinkin ja siinä pihalla seistiin yli puolituntia toinen hoitaja otti kaikki mahdolliset tiedot ja soitti lääkärille pariin otteeseen. Toinen laskeskeli kaikessa rauhassa paljonko vielä pitäisi lääkehiiltä antaa. Poika oli koko ajan pirteä ja reipas, kyseli kaikkea mahdollista ambun kuljettajalta. Kun oli saatu lisää annettua lääkehiiltä, lähtivät viemään pojan ja miehen sairaalaan, jäin tytön kanssa kotiin kellokin oli niin paljon, että päätimme olevan järkevintä laittaa tyttö rauhassa nukkumaan.
Jäivät yön yli tarkkailuun varmuuden vuoksi, tulevat nyt puoleen päivään mennessä kotiin.
Pojalle ei tullut mitään oireita yliannostuksesta, oli onneksi lastenyskänlääkettä. Sairaalassa olivat kehuneet ripeää toimintaa ja sanoneet että juuri näin pitääkin tällaisessa tilanteessa toimia.

Mutta kyllä se säikytti! Kädet tärisi ihan kamalasti, kun availin niitä kapseleita ja syötin pojalle sitä mössöä.

Illalla tyttö rauhoittui yllättävän hyvin, kehuin häntä kovasti siitä kun heti tuli kertomaan meille mitä poika teki. Sanoin sankariksi ja pelastavaksi enkeliksi. Ja sitähän tyttö olikin, todella reippaasti toimittu viisi vuotiaalta tytöltä. Ja hänestä oikeen paistoi hyvä mieli kun kehuin niin paljon, mies sanoikin että täytyy ostaa jotain palkinnoksi urheasta teosta.

Illalla kaiken tämän jälkeen kun tyttökin jo nukkui, minä pyörin kotona ympyrää. Ei tiennyt mitenpäin olla. Tilanne pyöri päässä edes takaisin. Sänkyyn pystyin menemään vasta yhden-kahden aikaan ja pyörin sängyssäkin vielä valveilla tunnin pari vaikka olin ottanut tenoxin. Ei pystynyt rauhottumaan.

Tyttö aamulla tuli puoli kahdeksalta herättämään ja kysyi "onko jo aamu?" :)
Nyt hän lähti isänsä luo viikoksi, ollaan sovittu jo aiemmin että kesäkuun alussa on viikon siellä. Tai paremminkin on isänsä vanhempien luona, mutta näkee paljon isäänsä. Asuu siis tytön syntymä kaupungissa, me tytön kanssa muutettiin tänne kotikaupunkiini kaksi vuotta sitten.

Että kun kirjotan nyt niin sekavasti, taidan vieläkin olla sekaisin tuosta eilisestä.

Saa nähdä kuinka paljon p**kaa sataa meidän niskaan, kun pojan äiti palaa suomeen. On ollut tän viikon ulkomailla ja tulee sunnuntaina. Kauhulla odotan sitä syytös ryöppyä minkä saamme.
Tottahan se on, ettei tämmöistä saa tapahtua, ei koskaan.
Mitenkään ei voi tapahtunutta puollustaa.