Huomenna pitäs mennä yhen vanhan kamun 30-vuotis synttäreille. Ensin tuntu kivalle ajatus vanhojen kavereitten tapaamisesta, mut nyt ahdistaa. Mitä mä siellä teen? Mistä mä juttelen?
Ei mulla ole kenellekkään mitään sanottavaa.

Enhän mä nykyään jaksa pitää tärkeimpiin ystäviinikään yhteyttä ja nyt täytyy lähtee esittää iloista naamaa jonnekki kekkereille, joista mä en enää oikeesti tunne ketään. No, on ne tuttuja, mut siitä on niin kauan.

Ne kysyy mun kuulumisia, mitä mä vastaan? Joo, täs ollu saikulla ja kuntoutustuella viimeset kaks vuotta. Nii, mielisairaalassakin tullu käytyä muutamaan otteeseen, ihan suljetulla ollu ja kerran pakkohoitolähetteelläkin. Joo just siellä mistä ennen vitsailtiin, mikä on siin meidän entisen ylä-asteen vieressä. Jaa, nää viiltojäljet käsivarsissa? No, tos vuos sitten oli niin paska olo, et helpotin psyykkistä kipua viiltelemällä ja se autto. Mut lopetin, kun jouduin osastolle ja älysin ettei ole mun tytölle hyväksi nähdä semmosta.

Kyllä tuloo kivat bileet, ei helvetti!

Mä en jaksa jutella mukavia, kun ei mulla ole mukava olo.
Sanoin jo miehelle, et käydään ja lähetään heti kun siltä rupee tuntumaan.

Kaikkein paras olis kun saisin vaan olla neljän seinän sisällä, syödä, syödä, istua koneella ja nukkua. Ei tartteis ahdistua muista ihmisistä.

Taas miljoona ja yks asiaa hoitamatta, nekin vi****aa ja ahdistaa. Ei vaan saa aikaseks, ei jaksa, ei huvita, eikä kiinnosta.
Laiska, tyhmä ja saamaton.